Kaipaako tiimisi tai organisaatiosi ohjelmisto- / tuotekehityksessä tai sen ympärillä:

  • Tekemisen, tavoitteiden ja haasteiden parempaa jäsentelyä
  • Tiimin kehittämistä vastuidensa kantamisessa ja oman toimintansa kehittämisessä
  • Vaikeisiin tilanteisiin ja kysymyksiin tarttumista ja niistä eteenpäin pääsemistä

Nyt teillä olisi mahdollisuus hankkia tiimiinne minut, Antti Kirjavainen - kokenut ohjelmistotuoteammattilainen ja valmentaja. Olen nimittäin etsimässä itselleni seuraavaa työmaata. Esimerkiksi tiiminvetäjän tai PO:n eli tuoteomistajan roolissa.

Lyhyesti itsestäni

  • Minulla on 15+ vuoden kokemus ohjelmistotuotekehityksestä oikeastaan kaikissa sen rooleissa
  • Olen yrittäjä, yksi Flowan perustajista ja osakkaista
  • Tällä hetkellä koen loistavani parhaiten tiimin valmentavana vetäjänä taikka tuoteomistajan roolissa

Haen PO- tai tiiminvetäjäkomennusta lyhyemmäksi tai pidemmäksi aikaa. Myös muut roolit, joissa pääsen tekemään osana tiimiä tai organisaatiota kiinnostavat myös. Valmentajan tai konsultin roolia en ensisijaisesti etsi.

Mikä minua liikuttaa työelämässä

Tunnen onnistuvani silloin kun asiat näyttävät muille hitusen verran selkeämmiltä, mielekkäämmiltä ja innostavammilta. Uskon yhdessä tekemiseen.

Pidän siitä, että saan ottaa selvää isommasta kuvasta ja auttaa ihmisiä ymmärtämään toisiaan paremmin. Ja toki lopulta tämän kaiken kruunaa se, kun yhdessä tekemisen tuloksena syntyy tuote, joka aidosti auttaa ihmisten elämää.

Pelipaikkani

Ideaaliroolini on fasilitoiva ja valmentava. En ole turhantarkka siitä, mitä kaikkea muuta tiimiä auttaakseni minun on tehtävä. Monet asiat, teknisetkin, sujuvat. Olenhan taustaltani myös softakehittäjä.

Osaamiseni

Tässä viimeaikaista työhistoriaani, joka ehkä parhaiten valottaa osaamistani:

Viimeksi olen toiminut SaaS-startupissa Chief Product Officerin roolissa. Sitä ennen olen viime vuosina valmentanut tiimejä ja organisaatioita ketteryydessä, nykyaikaisessa tuotekehityksessä ja responsiivisuudessa. Tätä ennen olen toiminut ohjelmistokehittäjänä ja tiiminvetäjänä.

Voit lukea lisää osaamisestani ja kokemuksestani CV:stäni. Voit myös tutustua Linkkariprofiiliini.

Kiinnostuitko?

Laita minulle viestiä, niin jutellaan.

Voit laittaa viestiä joko alla olevan lomakkeen kautta, taikka sitten sähköpostitse tai LinkedInin kautta.